Jalat tukevasti maan alla
…noin viikon kiertue kerralla, se vähän vaihtelee. On teatteri- ja konserttisaleja, klubeja, tv- ja radio-ohjelmia, mitä vain. Meillä on manageri siellä, kuten myös Saksassa. Suosiosta kertoo sekin, että olemme olleet…
…noin viikon kiertue kerralla, se vähän vaihtelee. On teatteri- ja konserttisaleja, klubeja, tv- ja radio-ohjelmia, mitä vain. Meillä on manageri siellä, kuten myös Saksassa. Suosiosta kertoo sekin, että olemme olleet…
Suuri yleisö tuntee Heidi Puurulan paremmin Aikakoneesta taiteilijanimellä Vera. Aikakoneen debyyttialbumia Tähtikaaren taa (1995) on myyty 134.958 ja seuraavaa Toiseen maailmaan (1996) 98.029 kappaletta. Yhtye keikkailee edelleen. Heidi Puurula on…
…teatteri- ja orkesterilain mukaisesti näille orkestereille on taattu vuotuiset valtionosuudet henkilötyövuotta kohden. Niihin liittyvät automaattiset indeksikorotukset. Orkesteri voi näin laskea toimintansa pysyvän vuotuisen tuen varaan. Toki riskinä silti on, että…
…[romaani, 1970], ja faija oli niiden kolmensadan joukossa, jotka osti [Suomen Talvisota -ryhmän] Underground-rock -LP:n. Nämähän kaikki mainitsemasi oli Lovella. Siellä tehtiin hienoa musiikkia, mutta Loven suurin merkitys on kuitenkin…
…ollut Karelia-puhallinorkesteri. – Oikeastaan se oli vähän sellainen perintö- ja heimokysymys, koska orkesterin syntyjuuret ovat Viipurissa. Siellä oli aikanaan paljon sotilas- ja siviilisoittokuntia. Karelia pohjautuu Viipurin suojeluskunnan soittokuntaan ja osittain…
…markkinoilla, ja näin ollen sävellys-, sovitus- ja johtamistyöstä – melkein aina säveltäjä myös johti orkesteria äänityksessä – ei tullutkaan ansaittua mitään. Tästä syystä minä rohkenin aikanani ehdottaa [tuottaja] Toivo Särkälle,…
…ajatella kuinka hän mut petti / sitten jätti [-] Liian kovalla radio soi / Anna lantion pyörii, huuda wou-ou-ou / Kaikki murheet poistaa kunnon rock`n´roll -show / Ehkä tänään sun…
…-vuotiaana joululahjaksi mankumansa kitaran. Ostamisessa konsultoi perhetuttu Martti Pokela. Pian alkoivat myös kitaratunnit. Aika pian tämän jälkeen Timo ja pari vuotta vanhempi Hannu Raatikainen innostuivat folkista perustaen koulussaan olevan tytön…
…sinulla on biiseissä paljon sointuja, ja se on selvästi totta. Sinulla on suomirock- ja hard rock -pohjaa, mutta oma sointumaailmasi on aika tavalla monisyisempää kuin noiden musiikinlajien. Mistä kaikkialta luulet…
…viisihenkinen lauluyhtye Viisi Penniä tai Five Pennies. Yhtye oli paikallisesti ihan tunnettu ja olisi päässyt Helsingin Linnanmäelle Vihreä Oksa -kykykilpailuunkin, mutta jätti sitten lopulta menemättä. Varsinaiselle soittajan uralle Siitonen lähti…