…Olen fonia vahingossa homehduttanut ja ajanut autolla päältä, joten tuumasin, niitä on oltava kaksi. Keikkailen paljon freelancerina.” ”Maalaaminen lähti pragmaattisesta tarpeesta saada iso taulu kotiin. Ostin akryylivärit ja nyt #pensselisetämies…
…Itsensätyöllistäjiä ovat yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat (joilla on toiminimi), freelancerit (jotka voivat olla joko työsuhteessa tai toimia yrityksen tai toiminimen kautta) sekä apurahansaajat. Kun Valtioneuvosto vuonna 2020 asetti parlamentaarisen komitean valmistelemaan sosiaaliturvauudistusta,…
…ainoa musiikkiviennin alue, joka kasvoi Suomessa myös pandemia-aikana. Korona-aika vähensi musiikkialalle hakeutuvien määrää muualla paitsi musiikintekijälinjoilla. *Music Finland: Popmusiikin teosvienti 2022 Teoston asiakkaista ja biisiviennin parissa menestyneistä vain reilu viidennes…
…tapahtumista ja jaoimme toisillemme vinkkejä. Toisella viikolla Tanskasta saapui paikalle Andreas ja Andreas. Hyväntuulisten tanskalaisten kanssa ystävystyimme lähes heti ja jatkoimme Jimmyn kanssa muodostuneita tapoja heidänkin kanssaan (vinkkejä, hauskoja tarinoita,…
…Pro Musiikintekijät -kunniamaininnat 2023 Pikku Kakkonen 2022 Savoy-teatteri 2021 Lastenmusiikki ry 2020 Jyrki Laiho, Validi Karkia -klubi ja Kaisa Rönkkö, Music Finland 2019 Ylen radiotoimittajat Susanna Vainiola, Marko Maunuksela, Tuuli…
…jonka osakkaana hän toimii. Palkinnonsaajan valinneeseen raatiin kuuluivat Kimmo Aulake (OKM), Tapio Hakanen (YLE), Tomi Korhonen (Business Finland), Laura Liski (TEM), Mikko Manninen (Music Finland) ja Henna Salmela (Fennica Gehrman)….
…scored fifteen full-length feature films, around thirty short films and documentaries plus miscellaneous spots and commercials. He has released seven records of his own and played in and done arrangements…
The Culture Committee of the European Parliament yesterday called for new rules in the European Union to ”ensure a fair and sustainable environment for music streaming”. That call came as…
…vastaajista kokee saaneensa aina kohtuullisen korvauksen työstään. Lue koko englanninkielinen raportti ECSA – European Composer and Songwriter Alliancen sivuilta. Suomen Musiikintekijät on ECSA – European Composer and Songwriter Alliancen jäsenjärjestö….
…kohdistunutta poliittista päätöksentekoa oikeustieteen, yhteiskuntatieteen sekä hyvän hallinnon periaatteiden näkökulmista ja esittää laajasti ehdotuksia. Tutkimus ilmestyy loppuvuodesta 2023. Sen lisäksi tulee kartoittaa tarkemmin kulttuurin erilaiset tahot ja freelancerit, joihin poikkeustilanteet…