…härnähenget, loputon itsekritiikki, minuuden hämärtyminen. Ja kääntöpuolena kertosäkeen sanojen ulottumattomissa oleva toiveikkuus, monologin hiljenemisen tuoma rauha. Näitä teemoja pyrin biisin keinoin tutkimaan.” Toiseksi tulleen kappaleen takaa löytyi kansanmusiikin kentällä jo…
…rajoittunutta. Olin maalannut itseni nurkkaan. Platypus tarkoittaa vesinokkaeläintä. Se on outo otus. Nisäkäs, joka munii. Sillä on räpyläjalat, linnunnokka ja majavan häntä. Koin itseni samanlaiseksi oudoksi eläimeksi, koska en ollut…
…rakkaudesta hiihtoon ja siitä, että biisileiri oli Vierumäellä. Ja vaikka itse en todellakaan kaipaa ladulle enkä seuraa urheilua, ikoninen kuva Mika Myllylästä suolla rääkkäämässä itseään oli jäänyt mieleen – se…
Kuuntele Spotifyssa Kun Pekka Ruuska keväällä 1989 pariisilaisessa Home Latin -hotellissa alkoi kirjoittaa uutta laulua, hän oli tehnyt itselleen tilauksen: Yksi biisintekoreissun lauluista kuvaisi hänen identiteettikriisissä painivaa mielentilaansa, median uutisvyöryä…
…on perustamansa Mimmit Music Oy:n toimitusjohtaja sekä Mimmit-yhtyeen säveltäjä, sanoittaja ja muusikko (laulu ja haitari). Mimmien toinen laulava jäsen on Pauliinan sisko Hannamari Vallila. Mimmit sai alkunsa, kun Pauliina Lerche…
…Antinranta, produced by Annina Antinranta & Oona Kapari, performed By Antinranta and Aleksi Trygg; Published by Antinranta 2020 Soittolista täältä! (Spotify) Lue lisää ECSAn sivuilta. Sivuilla linkki myös Apple Musiciin….
CALL FOR SUBMISSIONS We are pleased to announce a call for submissions for the 2025 HARPA Nordic Film Composers Award. Over the past years, we have celebrated talented composers from…
…Järventausta (Edition Wilhelm Hansen) – Ihminen parhaan kykynsä mukaan PIENIMUOTOISET TEOKSET Maija Hynninen (Fennica Gehrman): Mobiles Kimmo Hakola (Fennica Gehrman): Two Imaginary Birds for soprano leggero and violoncello Lotta Wennäkoski…
…soittimet tuodaan itse. Huomioithan, että Open Stage on tarkoitettu kevyille kokoonpanolle, rummut eivät mahdu tilaan. Ensireaktioon ja Open Stageen on omat, erilliset ilmoittautumislinkit alla. Ilmoittauduthan siis ensin tapahtumaan, ja sen…
…Olemme sitoutuneet Taide- ja kulttuurialan eettiseen ohjeistoon. Ohjeiston on laatinut Forum Artis joka on taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö. Suomen Musiikintekijät on Forum Artisin jäsenjärjestö. Olemme myös laatineet yhteistyössä Teoston, Suomen Säveltäjien ja…