Jussin Jupinat

Jussin Jupinat

RADIOKUUNTELIJAN PÄIVÄKIRJASTA…

Vietin viikon 47/98 lomaa ajelemalla autolla pitkin kaunista Suomeamme. Tavalliseen tapaani kuuntelin yksin ajellessani Radio Suomen ohjelmia, jotka radio meistä (auto / radio / minä) asiantuntevimpana valikoi kuuluvuuden mukaan.

Olen aiemmin jo jopa lievästi kehaissut toimittajia heidän parannettuaan tapaansa mainita musiikin tekijöiden nimet ohjelmissa. Saattaa olla, että normaaleilla ajoreiteilläni Kymenlaakson radion ja Ylenaikaisen kuuluvuusalueilla asiat ovatkin runsaasta muistuttelusta johtuen paremmalla tolalla, mutta nyt hankkimani kokemuksen myötä olen jälleen pettyneempi toimittajakuntaan.

Kainuun, Savon, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan radiot suolsivat ohjelmia, joissa varsin kiitettävästi mainittiin esittäjien nimet, jättäen tekijöiden nimet vähemmälle huomiolle.

Esimerkkinä voin kertoa Radio-Savon keskiviikkoaamuna 18.11.98 ohjelmassaan järjestämän yleisöäänestyksen kolmen levyiltä soitetun sävelmän paremmuudesta. Kilpailussa soitettiin ensin kaikki kolme äänitettä ja sitten kuuntelijat saivat soittaa toimittajalle antaen perustellun äänensä valitsemalleen voittajalle. Kilpailu oli täysin leikkimielinen, eikä sillä sinänsä ollut merkitystä, mutta merkittäväksi sen tekee se, ettei kyseisten “kilpailusävelmien” tekijöitä mainittu ohjelman missään vaiheessa. Yritin heti soittaa ohjelman toimittajalle ja sainkin viestitettyä hänelle soittopyynnön. Toimittaja soitti minulle myöhemmin, jolloin tiedustelin miksi hän ei ollut maininnut tekijätietoja. Hän sanoi jättäneensä tekijöiden nimet mainitsematta kilpailun alussa ollakseen johdattelematta äänestäjiä mahdollisten henkilöön kohdistuvien sympatioiden taikka antipatioiden takia ja maininneensa nimet kilpailun lopussa. Totesin, että näin hän oli menetellytkin esittäjien suhteen, mutta nyt tarkoitankin tekijä- enkä esittäjätietoja. Tästä toimittaja havaittavasti suutahti väittäen varsin töykeään sävyyn säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien nimien mainitsemisen radio-ohjelmassa olevan turhaa ja lisäksi käytännössä täysin mahdotonta. Muistutin tekijänoikeuslain velvoitteesta hyvän tavan mukaiseen käytäntöön, jolla todennäköisesti tarkoitetaan ainakin kilpailun kohteena olevien sävelmien tekijöiden nimien mainitsemista. Tämän jälkeen toimittaja päätti keskustelun hätäisesti luvaten harkita asiaa tulevaisuudessa.

Kuten sävelradio-ohjelmissa konsanaan; haastan tämän artikkelin lukijat osaltaan puuttumaan mainittuun epäkohtaan a) radio- ja TV-toimittajana mainitsemaan tekijätiedot, b) tekijänä huomauttamaan oman nimen mainitsematta jättämisestä ja c) radiokuuntelijana vaatimaan tekijänimien mainitsemista.

Eräs tunnettu sanoittaja moitti “ammattiyhdistystekijöitä” vaatimuksesta tekijänimien mainitsemiseen pakinassaan joka oli varustettu hänen nimellään ja huomattavan suurella kuvallaan. Jos tekee niin huonoja juttuja, ettei nimeä sovi niiden yhteydessä mainita, niin nimimerkki on silloin käytettävissä. Muuten nimet mainittakoon ja eiköhän ryhdytä asiaa joukolla seuraamaan ja tarvittaessa siihen kukin tahoillamme puuttumaan!

jupina: Juhani Leinonen


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/1998

Selaa lehden artikkeleita