Terveisiä Teoston johtokunnasta

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Tekijänoikeus on vielä tälläkin hetkellä käsite, joka tavalliselle musiikinkuluttajalle ei välttämättä aukea lainkaan, ja jos aukeaa, niin useimmiten enemmän tai vähemmän väärin. Väärää mielikuvaa veroluonteisesta tekijänoikeuskorvauksesta on entisestään ruokkinut mm. mittojensa yli kasvanut mediakohu ns. taksioikeudenkäynnin tiimoilta. Sylkykuppina ja pilkan kohteena on ollut ensisijaisesti Teosto, joka on koettu veroviraston kaltaisena instituutiona ­ sen osana tai sen jatkeena.

Meihin tekijöihin eivät pahansuopeat piikit tai pilkkakirveet ole juurikaan osuneet. Tämä sinänsä onnelliselta näyttävä asiantila kertoo itse asiassa jutun karuimman puolen. Sen, että ei tiedetä eikä ymmärretä mikä Teosto on, kenen asialla ja millä oikeutuksella se toimii. Surullista.

Vielä surullisempaa on se, ettei moni Teoston käyttäjäasiakkaistakaan ( tai heidän asiakkaistaan, jotka usein ovat varsinaisia laskunmaksajia) tunne liian hyvin jutun juonta vaikka tutkimusten mukaan ovatkin varsin tyytyväisiä Teoston palveluun yleensä.

Tässä siis riittää tekijöille tekemisen sarkaa. Mielikuvien muuttaminen on tunnetusti vaikeaa, hidasta ja epäkiitollista puuhaa. Väärien mielikuvien – joihin kaiken lisäksi on kiva uskoa, kun ovat siellä Teostossa kuitenkin niin viimeisen päälle pilkunŠ. joita, ahneita jne. ­ muuttaminen on vielä vaikeampaa ja hitaampaa. Se vaan on tehtävä. Alusta alkaen ja virheistä oppien. Kokeilemisen arvoinen asia olisi vaikeiden asioiden pukeminen konkreettisempaan ja helpommin ymmärrettävään asuun. Kerrottaisiin esimerkiksi avoimesti siitä, että perittävät tekijänoikeuskorvaukset ovat oleellinen osa tekijöiden ja oikeudenomistajien luultua kapeampaa leipää ja että ne todellakin tilitetään heille. Kerrottaisiin vaikkapa siitä, millaista osuutta (lue: miten pientä osuutta) tekijänoikeusmaksut todellisuudessa edustavat esimerkiksi äänitteiden jälleenmyyntihinnassa. Tällaisia esimerkkejä uskoisin löytyvän ainakin muutaman tiedotuskampanjan rakennusaineiksi.

Uusi, yhä syntymistään odottava tekijänoikeuslaki tulee olemaan melkoisen ja takuulla ansaitun mielenkiinnon kohteena aivan lähitulevaisuudessa. Tulevan lain sisältö ja sen henki tulee epäilemättä vaikuttamaan omalta osaltaan myös yleiseen mielikuvaan tekijänoikeudesta. Se tulee viestimään myös yhteiskunnan taiteen tekijöihin kohdistamasta arvostuksesta. Arvostuksesta, jota lain (asiantuntevilla?) kirjoittajilla on ­ tai ei ole. Sopii vain toivoa, että niitä asiantuntijoita ja alan järjestöjä, joita lain valmistelussa kuullaan, myös uskotaan ja ymmärretään. Näin sen siis näen.

Ainoastaan puolustamalla ponnekkaasti tekijänoikeutta ja vahvistamalla Teoston asemaa sekä sen lain säätämää oikeutusta toiminnalleen tehokkaana ja edistyksellisenä tekijänoikeusseurana, luodaan pohja sille, että tulevaisuudessakin on Teosto, joka perii tekijänoikeuskorvauksia musiikin käytöstä ja tilittää korvaukset yhä tarkemmin oikean oikeudenomistajan löytäen. On siis tulevaisuudessakin mitä jakaa ­ ja mistä riidellä. Hyvässä yhteistyöhengessä tietty. Tosin liian liikuttava yksimielisyys on kaikissa eteenpäin pyrkivissä toiminnoissa paitsi turhauttavaa myös tylsää. Tästä asiasta toivon kuitenkin arvostettujen kollegoitteni olevan liikuttavan yksimielisiä. Kuulemisiin!

Jori Nummelin

Jori Nummelin valittiin Teoston johtokunnan sanoittajajäseneksi kevätkokouksssa 24.4.2003 paikkansa jättäneen Jorma Toiviaisen tilalle.

Teksti: Jori Nummelin

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2003

Selaa lehden artikkeleita