Lämpimästi tervetuloa mukaan juhlistamaan 70 vuotta täyttävää Suomen Musiikintekijöitä! Aika: 12.12.2024 klo 16 syyskokous ja klo 18 juhlatilaisuus Paikka: Ravintola Töölö, Runeberginkatu 14-16, Helsinki Saman illan aikana järjestetään syyskokous ja…
…Omaan ilmaisuun voi päästä vaikkapa laulamisen kautta. Kun laulaa itse, on kyse kehon tuottamasta alkuperäisestä äänestä. Esimerkiksi sitä kautta voi löytää tien luovuuteen.” 4. Vesinokkaeläin ”Platypus Ensemble -bändin koen suureksi…
Palkinnon perusti vuonna 2003 Alla Bergen, jonka elämäntyönä koko Lasten Laulukaupunki on syntynyt. Itse palkinto on Edu Kettusen tekemä uniikkiveistos – purjevene, joka kulkee hyvässä myötätuulessa. Palkinto luovutetaan saajalleen uusien…
Rohkeita, omaperäisiä ja innovatiisia sävelteoksia huomioiva Teosto-palkinto on yksi pohjoismaiden suurimmista taidepalkinnoista. Palkinnon kokonaissumma 40 000 euroa jaetaan tasan voittajateosten kesken. Teosto-palkinnon seitsemän ehdokasta ja kaksi voittajaa valittiin vuoden 2023…
Suomen Musiikintekijät – Musiikintekijöiden etujärjestö Musiikin Satama Keilasatama 2 A, 02150 Espoo toimisto@musiikintekijat.fi Saapumisohjeet Musiikin Satamaan Verkkolaskutus Y-tunnus: 0201096-6 OVT-tunnus 003702010966 Apix Messaging Oy (003723327487) Lähetä pdf-laskut sähköisesti: 003702010966@procountor.apix.fi Finnish…
Teosto-palkinnon palkintosumma 40 000 euroa voidaan jakaa enintään neljän voittajateoksen kesken. Jos voittajia valitaan vain yksi, on voittosumma 25 000 euroa. Ehdokkaana olevat teokset ja teoskokonaisuudet on julkaistu tai kantaesitetty…
…Pro Musiikintekijät -kunniamaininnat 2023 Pikku Kakkonen 2022 Savoy-teatteri 2021 Lastenmusiikki ry 2020 Jyrki Laiho, Validi Karkia -klubi ja Kaisa Rönkkö, Music Finland 2019 Ylen radiotoimittajat Susanna Vainiola, Marko Maunuksela, Tuuli…
…muusikoille. Säätiö perustettiin vuonna 1988. Vuonna 2019 Kullervo Linnan Säätiö sulautui Georg Malmstén -säätiöön. Linna-palkitut on vuodesta 2020 asti valinnut Georg Malmstén -säätiön hallitus. Palkintojen jako ajoittuu marraskuulle, lähelle Linnan…
…hengästyttävästi: radiohittejä, platinalevyjä, Emma-palkintoja sekä Juha Vainio ja Teosto-palkinnot. Vuosi -23 on hänen elämänsä viideskymmenes, ja sitä juhlistettiin jo -22 julkaistulla albumilla. Juhlavuoden huippu asettuu marraskuussa Helsingin jäähallin keikkaan sekä…
…sen jälkeen kolmen viikon kiertue ympäri Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Se oli mielettömän hieno ‘kerran elämässä’ -kokemus.” Kiertueen päätöskonsertista Turussa tehtiin tupla-cd. Konsertti myös radioitiin ja sitä lähetettiin ympäri Eurooppaa. Opettajan…